Turkulaisessa ranskalaispuodissamme La Petite Provencessa, www.lapetiteprovence.fi keväällä 2017 meille koitui ylitsepääsemättömiä vaikeuksia luottaa erääseen ranskalaiseen pyykkietikan valmistajaan. Olimme tilanneet heiltä suuren erän tuotteita joista suurin osa osoittautui lähemmässä tarkastelussa selkeästi viallisiksi.
Olimme puun ja kuoren välissä, sillä tokihan asiakkaat tahtoivat tuotteita ja jouduimme myymään näiden suhteen säännöllisesti ei-oota! On kaupanpitäjälle tietysti suuri harmi aiheuttaa pettymyksiä asiakkailleen. Paineet kasvoivat ja samalla suomalainen sisu ja vilkas mielikuvitus alkoi leikitellä ajatuksella aloittaa oma tuotanto vastaavista tuotteista!
Meillä oli jo valmiiksi kokemusta omasta kosmetiikkatuotannosta aiempien tuotekehittelyjemme pohjalta sekä muutamia ässiä hihassa liittyen ihaniin suhteisiimme Provencessa. Alusta oli siis jo mukavasti valmiina.
Ja niin monen kuukauden mittainen ideointi, kehitys- ja testaustyö tuotti vihdoin hedelmää ja tuote alkoi hahmottua. Huomasimme sitten, että kotimaisia pyykkietikoita myydään jo Suomessa ja kävimme siksi ensialkuun neuvotteluja jälleenmyynnistä kaikkien itsenäisten valmistajien kanssa sekä tuottamisesta erään valmistajan kanssa muttei löytynyt ratkaisua miten hän olisi pystynyt tuotamaan meille sellaisen tuotteen jollaista tahdoimme tarjota. Niinpä kävimme härkää sarvista emmekä luovuttaneet visiomme suhteen.
Aika lailla puolen vuoden kuluttua vaikeuksien alkamisesta ensimmäiset omanlaisemme pyykkietikat putkahtivat markkinoille :) Hankalalla tilanteella olikin onnellinen loppu ja siitä olemme hyvin kiitolliset! Vaikeudet ovat usein vain näennäisesti ns. huono asia!
Sittemmin tuotevalikoimaamme on päätynyt aivan itse kehittelemämme ja ainutlaatuinen ja niin oivallinen sekä heti ihastusta herättänyt Pyykkikristalli-tuotesarja Pyykkietikoidemme lisäksi.